Lauantaina nautin aamiaiseksi Pariisin Kevään Mustan Laatikon ensimmäistä kertaa. Kokemus herätti innostusta ja hallitsemattomia luovuuspurkauksia sekä jonkinlaista varmuutta tulevaisuudesta. Halusin kirjoittaa ja näin vihdoin itseni opiskelemassa pääkaupungissa ilman epäilyksen häivääkään. Musta tulee muusikko, ajattelin. Musta ihan oikeasti tulee joku päivä muusikko. Tää ajatus on loistanut valoa kaiken pääsykoestressin keskellä ja voin takertua siihen, kun ahdistaa. Kuume yritti jo hiippailla ja iskeä pesäpallomailalla päähän, mut eihän se vielä voi kun ei vielä oo loma.
Joku hesarin toimittaja (Heikki Aittokoski) kirjoitti yks päivä (25.4.2015) näin:
"Vakavinta, mitä voi tapahtua, on epäonnistua, ja se ei ole kovin vakavaa."
Think about that.
Mietin äsken oivalluksen syntymistä näin: niin kuin kuorisi appelsiinin ja matkalla se hedelmä pikkuhiljaa
paljastuisi samalla kun se ruikkaa vähän silmään sitä kirvelevää mehua.
Oivallus voi olla hyvä, huono tai molempia. Syntyprosessiin tarvii usein molempia puolia. Miksei tuo kertoisi myös luomisprosessista, kasvamisesta tai jonkin asian saavuttamisesta. Mistä se kertoo sulle?
